lauantai 27. lokakuuta 2012

Tälle hetkelle

Joskus käy näin, että kauniissa pakkaspäivässä, auringon pilkahdellessa pilvien raosta, huomaa miten unelmat on toteutuneet. Eikä voi kuin kiittää...



Sixpence None The Richer & Jars of  Clay - With Every Breath

perjantai 26. lokakuuta 2012

Perjantai-pöperöä: Täytetyt patongit

Tänään tehtiin täytettyjä patonkeja. Kuvia ei valitettavasti ole, koska patongit on jo syöty :)

Tarvitset:
- Esipaistettuja patonkeja (esim.monivilja)
- tomaattipyrettä/salsaa/hätätapauksessa ketsuppia...
- kinkkua
- ananasta
- aurajuustoa
- juustoraastetta

Leikkaa patonkeihin syvä viilto pituussuunnassa. Laita väliin tomaattijuttua ja muita täytteitä reilusti. Paista patongin ohjeen mukaan. Ja taas oli hyvvee! Täytteitä voi muutella vaikka miten, esim. tomaatin tilalle pestoa ja lisäksi tuoretta tomaattia, mozzarellaa tai fetaa jne... Käypi ruuan sijasta vaikka salaatin kanssa. Tosin itehän vetäsin kokonaisen patongin niin en salaattia kaivannut :)

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Sitä sun tätä

Satu pisti minulle haasteen tulemaan; kahdeksan satunnaista asiaa itsestä. Kuulostaa helpolta mutta onko se, kokeillaan :)

1. En siedä kirkkaita valoja aamuisin. Muutenkin monesti kuljen miehen perässä sammuttelemassa valoja ja naputan, jos ne palavat turhaan päällä. Tämä tietysti säästösyistä, mutta myös siksi, että viihdyn paremmin tunnelmavalaistuksessa.

2. Minulla oli lapsena monenlaisia unelma-ammatteja, kuten esim. astronautti, arkeologi, eläinlääkäri, etsivä... Samat asiat kiinnostaa ja kiehtoo edelleen, mutta minusta tulikin toimintaterapeutti (eli moniosaaja, jokapaikanhöylä) ;)

3. Rakastan koiraani ja kahta kissaani sairaan paljon. Siis ihan epänormaalin, hullun paljon, suorastaan höpönä. Monien on sitä vaikeaa ymmärtää, ja annan aika höperön kuvan itsestäni, kun huolehdin eläimistä niin kovasti. En voi sille mitään.

4. Minusta tulee täti! Noin kuukauden päästä :) En ole itsekään ihan asiaa vielä sisäistänyt.

5. Nukun yleensä kädet tyynyllä pään yläpuolella, ja sitten herään kädet puuduksissa.

6. Tällä hetkellä teen tosi sosiaalista työtä, mutta samalla haaveilen kirjailijan tai taiteilijan töistä, joita voisi tehdä yksin. Ammatinvalintatesteissä minussa oli aina kaksi puolta, sosiaalinen ja taiteellinen. Se taiteellinen puoli kaipaisi välillä hiljaisuutta ja rauhaa, onneksi sitä kuitenkin löytyy täältä kotoa pusikosta :)

7. Ajatus lapsista ja äitiydestä herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Tavallaan olen hyvinkin äidillinen, mutta myös liiankin realistinen tässä asiassa. Kirjoitan siitä tänne joskus oman tarinansa.

8. Tämän päivän kuulumiset: Mies lähti tiistaiaamuna koulutukseen ja palaa kotiin perjantai-iltana. Täällä siis eläinten seurassa lämmitän takkaa ja mietin, että pitäsi jaksaa mennä suihkuun. Illan suunnitelmissa teetä ja telkkaria. Huomennakin menee töissä iltaan asti, ja kotiin tullessa on jo säkkipimeää. Viikonloppua odotellessa!

lauantai 20. lokakuuta 2012

Hyvä päivä!

Tänään oli aikalailla juuri sellainen lauantai, kun kuuluu ollakin. Päivään mahtui sopivassa suhteessa touhua ja löllöttelyä :)

Alkajaisiksi heräilin 11h unilta koirankuonon tökkimiseen. Pitkästäaikaa tuli nukuttua niin paljon, eikä tehnyt tiukkaakaan. Aamupäivä oli jo kaunis, ja ilma oli aika rapsakka. Koiran pissityksen jälkeen kömmin lämpöseen kainaloon ja köllöteltiin vielä kaikessa rauhassa. Heräilyn jälkeen keiteltiin kahvit (minäkin olen opetellut juomaan välillä puoli kuppia!) ja rupesin lämmittämään leivinuunia. Samalla järjestelin varmaan vuoden ajalta kertyneitä papereita, kuten palkkalaskelmia, laina- ja vakuutuslippusia yms mielenkiintoisia asiakirjoja... Tylsyydestään huolimatta nyt oli se oikea hetki, jota paperit olivat sekaisessa läjässään odottaneet jo kauan. Jäi hyvä mieli, kun homma tuli tehtyä. Sitten suuntasin ratsastustunnille, joka poikkeuksellisesti oli iltapäivällä. Sää oli edelleen oikein mukava ja tuli opittua uutta. Treenattiin mm.tempomuutoksia, avotaivutuksia ja laukannostoja. Avotaivutukset on mulle aika uusi juttu, ja siltähän se tuntuikin ;)

Kotona vielä innostuttiin siirtämään yrttejä isompiin ruukkuihin. Samalla myös ahtaissa oloissa elellyt jukkapalmu sai sopivamman ruukun. Minä en tod. ole viherpeukalo, mutta miehen innostus chilin hyvinvointiin sai meidät tarttumaan tähän puuhaan. Siinä me sitten vierekkäin pohdiskeltiin altakasteluruukun ominaisuuksia kädet mullassa.

Teki mieli alkaa vielä saunan jälkeen leipomaan, mutta sen taidan kuitenkin jättää huomiselle. Tämä päivä saa plussaa myös siitä, että eräs unelma sai uutta potkua. Tarkemmin en pysty vielä asiasta kertomaan, koska en ole ainut, jota se koskee. Mutta jännityksellä jäämme odottamaan!



perjantai 19. lokakuuta 2012

Perjantai-pöperöä: Kuuden kerroksen dippi

Viikko sitten perjantaina kokkailin tätä perjantain sapuskaa ystäville, nyt piti ottaa miehen toiveesta uusinta! Dippiä kutsutaan oikeasti seitsemän kerroksen dipiksi, mutta meidän versiosta on jätetty yksi kerros pois. Tämä siksi, että meillä ei oikein tykätä jalapenoista, kun ne niin usein maistuvat etikalle. Mieluummin laitetaan tarvittaessa tulisia kastikkeita lisäksi, tosin minä en välttämättä kaipaa enempää tulisuutta jos salsa on hot. Ohjeen olen alunperin saanut ystävältä. 


Kuuden kerroksen dippiin tarvitset
- jauhelihaa 400g (laitettiin sipulia sekaan)
- 1pss taco-mausteseosta
- kermaviili 2dl
- jääsalaattia
- salsaa
- tomaattia
- juustoraastetta (esim. emmental tai cheddar)
- tortillasipsejä

Dippi kootaan tietyssä järjestyksessä. Alimmaiseksi tulee tacolla maustettu jauheliha, sitten kermaviili, salaatti revittynä, salsa, tomaatit kuutioituna ja viimeisenä juustoraaste. Dippi syödään käsin sipsien avustuksella :)
Leppoisaa viikonloppua!


tiistai 16. lokakuuta 2012

Stressi-Erkki

Voi minua. Periaatteessa olen huoleton ja luottavaisella mielellä, mottona "kyllä ne asiat järjestyy". Käytännössä kuitenkin kelaan monesti iltaisin mielessä jo huomista päivää, aikataulua ja tekemättömiä töitä. Koen vastuuta asioista, joihin en välttämättä voi edes vaikuttaa. Vaadin itseltäni asioita, joiden toteutumiseen tarvitaan muidenkin panosta.

Opiskeluaikana haaveilin työstä, jossa saan todella olla avuksi muille. Erityisesti halusin tehdä töitä nuorten kanssa, mielellään psykiatrian avohoidossa. Lähes vuosi sitten aloitin unelmatyössäni lasten ja nuorten tukihenkilönä/ohjaajana. Työ on kuin minulle räätälöityä, itsenäistä ja mielekästä. Saan olla asiakkaideni tukena, ihmisenä ihmiselle, arjen asioissa. Asiakkaiden mielenmaisemat eivät minua valvota öisin; ymmärrän, että niille asioille en todellakaan voi mitään. Mutta ne juoksevat asiat, tukien hakemiset, palaverit, yhteistyökumppanit ja aikataulut! Onhan minulla vastuuta, mutta ei ne asiat stressaamalla hoidu. Ote täytyy olla tiukkana ja ajantasalla tulee pysyä, mutta siihen pystyy ilman ylimääräistä otsasuonen tykytystäkin. Itseasiassa työssäni on tärkeää läsnäolo, ja luottamusta herättää rauhallisuus. Turhalla häsläämisellä asioita unohtuu eikä saa sen enempää aikaiseksi.

Mikä siis avuksi? Miten nauttia unelmatyöstä? Kuinka selkeyttää työn suunnittelua ja pitää kaikki tärkeät asiat mielessä sekä aikataulussa? Ensimmäisenä käytännön niksinä täytyisi siivota kalenteri, opetella käyttämään lyijykynää... Siansaksaviidakosta on hankalaa löytää selkeää runkoa päivälle ja bongata tärkeimmät muistettavat asiat. Onko muita vinkkejä?

Tässäpä tavoitetta :)


maanantai 15. lokakuuta 2012

Joka bloggaajan kriisi?

Blogin aloituksen muhiessa mietin, että mistä kaikesta kirjoittaisin. Toisaalta halusin kirjoittaa omalla nimellä, toisaalta nimettömänä. Toisaalta halusin kirjoittaa jokapäiväisistä asioista ja kevyesti, toisaalta taas avata ne syvimmätkin tunnot. Kuitenkin harkitsin, että haluanko kertoa omasta elämästä, ja samalla osittain myös läheisistä, niin raivorehellisesti että henkilökohtaisuudet olisivat kaikkien luettavissa. Yksi mahdollisuus oli myös suljettu blogi, mutta miten rajaisin, ketä sinne päästäisin. Ja olisiko siinä sitten mitään järkeä?

No, päätin aloittaa blogin rennolla otteella, ilman tarkkoja suunnitelmia julkaisuista. Alustavasti ajattelin, että kerron niitä kepeämpiä asioita, mutta myös rehellisiä kuulumisia ja ajatuksia. Pidän tärkeänä sitä, että pystyn seisomaan sanojeni takana ja rohkein mielin tuomaan asiat esille, riippumatta siitä onko lukija ystävä, puolituttu vai tuntematon. Edellisen tekstin ja kuvien jälkeen meinasi kuitenkin mennä pupu pöksyyn - mitä minä täällä omaa elämääni esittelen?! Sitten tuli mieleen, että kyllä itsekin mielenkiinnolla luen erilaisia blogeja, ilman että kirjoittajia tai heidän elämäänsä arvostelisin. Ehkä tämä vaatii totuttelua ja rohkeutta. Muistelen lukeneeni samansuuntaisia mietteitä jonkun muunkin blogista ;) Onko tämä se kriisi, joka vaan kuuluu asiaan?



lauantai 13. lokakuuta 2012

Vapaapäivän tunnelmia

Suunnittelin tänään kaventavani saamani ratsastushousut ja tekeväni muita pieniä rästihommia kotosalla. Mukavia juttuja nuokin, mutta päädyin kuitenkin elukoiden ja kameran kanssa pihalle. Kuvailin koiran touhuja, ja tein pienen esittelyn koiratarhasta. Otin kuvia myös talosta ja yksityiskohdista, joista itse tykkään. Voisin myöhemmin esitellä taloa paremminkin. Lyhyesti kerrottuna asun aviomiehen, koiran ja kahden kissan kanssa 50-luvulla rakennetussa kaksikerroksisessa talossa. Talo oli remontoitu ennen meidän muuttoa aikalailla meidän makuun sopivaksi. Sisustus on vielä vuoden asustelunkin jälkeen kesken, ja ideat muhii mielessä... Mutta tässä näitä kuvia.










Tässä kuvien valkkailun ja muokkailun lomassa kuuntelin Jippua. Tykkään Jipun äänestä ja musiikista, vaikka sanoitukset ei aina ihan olekaan samassa linjassa minun arvomaailman kanssa. Monet kappaleet on aika synkkiä, mutta todella rehellisiä tunteiden ja tilanteiden kuvauksia. Esimerkiksi uudelta Väärinpäin lentävät linnut -levyltä löytyy biisejä nimeltään Hei me erotaan, Väärin tein, Onneton morsian, Inhoan sinua... :) Ei siis kuulosta kovin valoisalta. Kappaleiden tunnelma ja suoruus kuitenkin iskee minuun, vaikka ei nämä joka tilanteeseen sovikaan. Jipun haastatteluja seuraillessa on tullut vaikutelma aika rikkinäisestä ja harhailevasta ihmisestä. Niihin kipeisiin kohtiin on kuitenkin helpompi samaistua, kun kevyeen rallatukseen. Löytyy Jipulta vähän positiivisempiakin sävyjä, kuten tästä biisistä.

Loppukevennys :)


perjantai 12. lokakuuta 2012

Paras viikonlopun aloitus

Päivä alkoi aika vauhdikkaasti, kun päätin siivota ennen töihin lähtöä. Aikaa kyllä oli, mutta jotenkin se vaan hurahti ja kiirehän siinä tuli... Lähtiessä kuitenkin iltapäivän työt menivät erään puhelun myötä uusiksi ja kiireentuntu helpotti. Kävin hoitamassa pakolliset työkuviot ja tulin kotiin jatkamaan kirjallisia hommia. Alkuillasta pihaan kurvasi ihana ystäväpariskunta <3 Iltaa vietettiin ulkosaunassa kylpemällä sekä tietysti iltapalapöydässä, ja juttua riitti. Nyt on olo väsynyt mutta onnellinen :) Kiitos ystävät rakkaat, tämä ilta tuli tarpeeseen! Kohta joutaakin nukkumaan, niin jaksaa aamusta virkeänä ratsastustunnille.

Millaisia viikonloppumeininkejä muilta löytyy?

torstai 11. lokakuuta 2012

Viimeisen sysäyksen antanut haaste!

Eli kiitosta vaan Hennalle! Sain haasteen, johon ajattelin vastata ihan uuteen blogiin :) Valitettavasti en taida ihan kymmentä haastaa eteenpäin... Elikkäs: 

1.  Millaisissa vaatteissa olet mieluiten ?

Yleensä uusimmat vaatteet on ne kivoimmat, mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin kotivaatteet on parhaat! Eli lökärit, mukava paita ja villasukat. Varsinkin näin syksyllä! Heti kun pääsen kotiin niin vaihtuu farkut persiistä lököttäviin college- tai fleece (ihan tosi) housuihin. Tai vaihtoehtoisesti, jos ei ole kylmä, pitkikset ja rento paita. Myös aamutakki on kiva. Tästä voi päätellä, että viihdyn kotona :)


2. Tavara, jota ilman et voisi elää ?


Aika vaikeeta. Hmm. Äkkiseltään ei ole niin tärkeää tavaraa, mitä ilman ei millään pystyisi elämään. Melkein kaikki on jotenkin korvattavissa?

3. Lempibiisisi?


Tääkin on paha! On joitain sellasia biisejä, jotka aina koskettaa. Ensimmäisenä mieleen tulee Todd Agnew: Graice like rain. Suosittelen. Muitakin toki on, pitääpä esitellä niitä joku päivä.

4. Kaupungissa vai maaseudulla ?


Maaseudulla! Kyllä! Kaupunkiinkin välillä kaipaa ja siellä käyn töissä. Maalla kuitenkin ehdottomasti haluan asua.

5. Suositko jotakin vaate/asuste/muoti- brändiä ?   Siis suomeksi, onko jokin vaate- yms. merkki sinulle tullut tyypilliseksi ostokseksi, kun shoppailet ? 


En välitä merkeistä. Yleensä tulee kuitenkin ostettua vaatteet samoista liikkeistä, mistä oman tyylisiä löytyy. Eli perus H&M, Seppälä, Only...

6. Millainen on arkimeikkisi?  Entä juhla / iltameikki ?


Oikeestaan meikkaan aina samalla tavalla. Joskus harvemmin pistän silmiin rajauksia tai jotain huulikiiltoa tms... Normimeikkiin kuuluu meikkivoide, valokynä, puuteri, ehkä vähän aurinkopuuteria tai väriä poskiin, luomiväri, vaalea rajaus alaluomeen ja ripsari. Tällä siis mennään töihin yms. Jos ei kummempaa menoa ole, mutta haluaa näyttää siltä, että on tänään herännyt niin ripsari riittää. Huulipunaa en ole opetellut käyttämään, se tuntuu työläältä.

7. Miten rentoudut parhaiten ?


Kotona sohvalla :) Kirjan tai telkkarin avustuksella.

8. Mitä pelkäät eniten ? 


Läheisten/rakkaiden menettämistä.

9.  Millainen on sinun juhla-ateriasi Menu ?


Eipä ole tullut kynttiläillallisia kokkailtua aikoihin. Ruuanlaitosta ihan kyllä tykkään... Pihvinpaistotaitoihini en luota. Ehkä laittaisin kalaa tai kanaa. Jotain ihanaa vuohenjuustosalaattia, ja suklaata jälkkäriin!

10. Pahinta, mitä sinulle on koskaan sanottu ?  


Kiva lopetus tekstille :) Kyllä se pahin varmasti on joku sammakko, mikä tuon läheisimmän ihmisen suusta on päässyt pihalle. Seurusteluajan aallokoissa tuli sanottua yhtä sun toista. Mutta olkoon ne menneitä!

Tänään rohkaistun...


...ja aloitan blogini kirjoittamisen. Jes! Olen pyöritellyt ajatusta mielessä jo jonkin aikaa, mutta nyt on oikea päivä (ilta) aloittaa. Toinen blogini kertoo koirani kuulumisia, tämä keskittyy enemmän ihmisten arkeen ja ajatuksiin. Vielä en tiedä, miten syvällisesti kuulumisiani käsittelen, mutta pyrin kuitenkin rehelliseen tekstiin. Säännöllisiä päivityksiä en lupaa, mutta yritän kuitenkin pysyä ajan tasalla. Luvassa siis asiaa normaalista arjesta, maalaiselämästä, kodista, rakkaista ja mielessä pyörivistä aiheista. Ensimmäinen kriisi onkin se, että ketä kiinnostaa minun kuulumiset :D Noh, ei se mitään. Kokeillaan. Hyviä kirjoitus/kuvausaiheita saa ehdottaa! Ulkoasua muokkailen sitä mukaa, kun jaksan opetella...ehkä.




PS. Kuvaajan lahjoilla en voi kehuskella, anteeksi ;) Tarjolla niitä suurpiirteisiä räpsäyksiä, koittakaa kestää!