keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kiirettä pitää!

Viikko on ollut vauhdikas ja sama jatkuu... Töitä on riittänyt iltaan asti ja sitten siirrytty kotihommiin. Viikonloppuna syntyi myös pieni poika veljelleni :) Kävin häntä synnärillä kurkkaamassa. Kyllähän se tuntemuksia herättää! Mutta siitä lisää paremmalla ajalla. Tulevana viikonloppuna olen lähdössä ystävän luo kylään, joten ehdin kirjoittelemaan ensi viikolla. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Tässäpä pari kuvaa joulufiilistelystä




lauantai 17. marraskuuta 2012

Ajatuksiä äitiydestä osa 2.

Jostain syystä seuraan aktiivisesti synnytys- ja vauvaohjelmia. Jokin siinä niin kiinnostaa ja ihmetyttää, ehkä yritän päästä asiasta jyvälle toisten elämää seuraamalla. Viikolla katsoin Erilaiset äidit -sarjaa. Jaksossa 7 vuotta lasta toivonut pariskunta odotti vihdoin koeputkihedelmöityksellä alkunsa saanutta vauvaa. Pari kertoi todella avoimesti ja rehellisesti tunteistaan ja kokemuksistaan. Äidin prosessi ja epävarmuus tulivat hyvin aidosti esille. Hienoa, että pariskunta uskalsi kertoa niin reilusti asioistaan, arvostan sitä todella. Varmasti moni äiti huokaisi helpotuksesta, kun kuuli ettei ole yksin sekavien ajatustensa kanssa. Minua tuo jakso alkoi -yllätys yllätys- ahdistaa. Se, että vaikka lasta on toivonut niin kauan ja silti yllättyy lapsenhoidon vaativuudesta, tuntuu pelottavalta. Jaksossa puhuttiin myös siitä, ettei tunnesiteen muodostuminen lapseen ole itsestäänselvää, ja äiti tuntee itsensä lypsykoneeksi. Fyysisestikin on huono olo, lapsi itkee ja väsyttää.  Jakson lopussa tietysti tuotiin hyviäkin puolia esille ja oltiin onnellisia vauvasta. Minä vaan en täysin vakuuttunut. Onko äitiys vauvan kanssa todella tätä? Mitä se hyvä sitten on? Vai voiko sitä edes lapsettomalle ihmiselle selittää?

Jakso löytyy täältä.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Viikon yhteenveto

Taas on yksi viikko takana, hirmusta kyytiä menee aika... Mies oli koulutuksessa, lähti maanantaina ennen kun heräsin ja tänä iltana oli palannut kotiin. Itse pyörähdin vielä työpaikan kekkereissä, mutta lähdin jo ensimmäisenä. Hassua, miten viikko tuntui raskaammalta, kun toinen oli poissa, vaikka ei välttämättä iltaisin paljoa yhdessä ihmeempää tehdäkään. Kuitenkin seura ja vastuunjakaminen vaikuttaa yllättävän paljon! Tosin tällä viikolla nautin siististä ja rauhallisesta kodista ;) 

Yksinäisinä iltoina sain aikaa kulumaan takkoja lämmittämällä, koiran kanssa leikkimällä, verhoja vaihtamalla ja muita kotihommia tekemällä. Sain myös laitettua ulos jouluvalot, pitää yrittää ottaa niistä kuvia. Illat menivät vähän turhankin nopsaan, kun en ehtinyt edes tänne kirjoitella. 

Viikonlopuksi meillä onkin hommia, pitäisi pystyttää tienvarteen aurausviitat ja laittaa ulkosauna talvikuntoon. Myös puuliiteriä pitäisi tyhjentää vanhoista puista ja siirtää paremmat puut sinne säilöön. Hommaa siis olisi, katsotaan mitä saadaan aikaiseksi, kun on vesisadettakin ennustettu. Nyt saunaan ja elokuvaa katsomaan, suunnitelma kuulostaa paljon mukavammalle yhdessä kuin yksin :)

Ps. Kertokaa jos tulee mieleen jotakin, mistä haluaisitte että kertoisin enemmän?

maanantai 12. marraskuuta 2012

Tasapainoilua

Ystäväni otti esille tasapainon elämän eri osa-alueilla. Se pisti miettimään omaa elämää ja tasapainottelua kaiken keskellä. Olen pohdiskellut, mistä johtuu väsymys ja stressi, vaikka asiat ovatkin oikein hyvin. Päädyin lopputulokseen, että elämässäni varsinkin työ ja vapaa-aika ovat epätasapainossa. Teen usein ylitöitä, ja jään helposti ainakin ajatuksen tasolla kiinni töihin vapaa-ajallakin. Suoritan viikon toisensa jälkeen, ja yritän rentoutua viikonloppuisin, mutta kaksi vapaapäivää eivät saa minua tarpeeksi etäälle työasioista. Työtä on vaikeaa ajatella "vain" työnä, kun siinä on kyse toisille ihmisille tärkeistä asioista. Omaan jaksamiseen pitäisi kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota ja muistaa olla vapaalla hyvällä omallatunnolla. Myös sillä on merkitystä, mitä vapaa-ajallaan tekee. Kaipaan rauhallista kotona oleskelua, mutta liika löllöttely turhauttaa. Jotakin pitää saada aikaiseksi, että mieli pysyy virkeänä, mutta rennolla asenteella.

Muutama vuosi sitten pistin itseni koville, kun kävin ammattikorkeakoulua ensimmäistä vuotta, kirjoitin aikuislukiosta ylioppilaaksi sekä lisäksi kävin viikonloppuisin töissä. Tuohon rumbaan verrattuna yksi kokopäivätyö on iisi homma! Jotakin on kuitenkin jäänyt alitajuntaan tuosta ajasta, ja koen herkästi kiireentuntua. Haluaisin elää ihanaa elämääni ja nauttia läheisten seurasta, omasta kodista sekä tärkeästä työstä ja keskittyä yhteen hetkeen kerrallaan. Millaista irtiottoa tässä sitten tarvittaisiin?

Oma muistilista parempaan jaksamiseen:
-selkeämpi kalenteri (se lyijykynä!)
-säännöllisempi ja monipuolisempi syöminen
-työajan rajaaminen eli puhelin kiinni kotiintulon jälkeen, ylityövapaiden pitäminen, ei työasioiden suunnittelua omalla ajalla
-rentouttavaa hyvänmielen tekemistä vapaa-ajalle
-hemmottelua sillointällöin, esim hieronta tai kampaaja



lauantai 10. marraskuuta 2012

Perjantai-pöperöä: Pizzaa leivinuunissa

Perjantai-illan kunniaksi päätin pitkästäaikaa ostaa pizzatarvikkeet. Nyt talven tullen leivinuunia saa lämmittää välillä reilustikin, ja pizzaa tehdessä se kannattaa lämmittää yli 300 asteiseksi. Aikaahan siinä menee eli tämä ei ole hätähousun pizzaohje :) Olen todennut, että netistä bongattu Jamie Oliverin pizzaresepti on paras kotikokille. Taikinaa on helppo käsitellä ja pohjasta tulee mieleinen.

Pohjaan laitoin (3pizzaa):
-kädenlämpöistä vettä 3dl
-vehnäjauhoja 3dl
-durumjauhoja 4,5dl
-kuivahiivaa 3/4pss
-suolaa 1tl
-sokeria 1tl

-lisäksi kelmua, foliota ja öljyä

Lämmitettyyn veteen sekoitetaan suola ja sokeri. Jauhot ja hiivan sekoitetaan keskenään kulhossa, ja niiden keskelle tehdään kuoppa. Vesi kaadetaan kuoppaan, ja jauhoja siirrellään reunoilta keskelle päin. Kun taikinasta on saatu tasainen, sen ympärille laitetaan tuorekelmua ja annetaan huilia 15-20min. Huilin jälkeen vaivataan ilmakuplat pois ja laitetaan taikina kolmeen osaan. Foliosta pätkitään pizzan kokoiset palat, jotka voidellaan öljyllä, ja päälle ripotellaan vähän jauhoja. Taikinapalleroiset kaulitaan folio-palojen päälle.


Sitten pizzat tietenkin täytetään. Meillä oli tällä kertaa täytteinä tomaattipyrettä, emmental-juustoa, tonnikalaa, pepperonimakkaraa, tomaattia, ananasta ja fetajuustoa. Tomaattipyreen päälle laitoin muhimaan oreganoa ja mustapippuria. Juustoraastetta kannattaa laittaa jo ennen isompia täytteitä (ja oikeastaan joka väliin vähäsen), että täytteet pysyvät paremmin pizzan päällä.


Täyttämisen jälkeen siirsin pizzat erissä uuniin folion kanssa leipälapion avulla. Paistoaika vaihtelee uunista ja uunin lämmöstä riippuen, nyt meni 5-10min. Pizzoja pitää seurailla aika tarkkaan, koska uuni saattaa yllättää.


Ja valmista tuli!


keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Joulun odotuksen odotusta

Marraskuun loskassa ja räntäsateissa rämpiessä alkaa kaivata piristystä. Joulun suunnittelu ja pienet valmistelut voisi ihan vain siitä syystä aloittaa jo nyt. Yleensä hoksaan liian myöhään, että voisi laittaa kotia joulukuntoon ja sitten harmittaa, kun koristeista pitää luopua niin pian. Nyt olin noheva, ja tilasin jouluverhot sekä ostin jouluvalotkin hyvissä ajoin! Pitäis vielä päättää, milloin ne voi laittaa esille :) Lahjaideoita keräilen korvantaakse jatkuvasti. Itsetehtyjä lahjoja kannattaakin jo alkaa väkertämään, ettei tule kiire (niinkun aina kuitenkin tulee). Minusta joulun valmistelun on tarkoitus olla mukavaa ja rentouttavaa puuhastelua, toivottavasti stressi pysyy poissa sekä täältä että sieltä!

Verhoja suunnittelin alakertaan keittiöön ja ruokailutilaan. Valoja täytyy vielä kokeilla, että riittävätkö toiset pituudeltaan huvimajan katon ympärille sekä toiset ulkoeteisen ikkunaan.




perjantai 2. marraskuuta 2012

Ajatuksia äitiydestä

Lupasin aiemmin, että jossain vaiheessa kerron ristiriitaisista ajatuksistani lapsiin liittyen... Olen pyöritellyt aihetta mielessä jo jonkin aikaa, ehkä nyt voisi yrittää saada jotain tekstiksi asti. Nämä ovat minun ikiomia ajatuksia ja tuntemuksia, eivätkä liity millään lailla ystävien tai sukulaisten lapsiin. Ei siis saa loukkaantua, vaikka kirjoittaisin jotain tyhmää jonkun mielestä.

Menin naimisiin 20-vuotiaana. Monet etäisemmät tuttavat varmasti luulivat, että olin silloin raskaana. Jälkeenpäin olen hiljaa naureskellut noille luuloille; eipä ollutkaan "pakkoavioliitto", vaikka selän takana varmasti niin kuiskuteltiin. Nyt avioelämää on takana 6,5 vuotta. Monenlaisia kyselyitä ja kommentteja lapsista on näihin vuosiin mahtunut. On tarkkailtu mahaa, kehoitettu ottamaan hyvinkin hedelmällisistä sukulaisista mallia, vihjailtu että omakotitaloon mahtuisi iso perhe ja puhuttu kuin vähä-älyiselle siitä, että lapsia kannattaisi tehdä. Hauskimpana tapauksena on jäänyt mieleen eräs hyvänpäiväntuttu, jolle reilu vuosi sitten kerroin, että elämässämme on tapahtumassa muutoksia. Ennen kuin ehdin tarkentaa, että kyseessä on maalle muutto, tämä tuttava kuiskaisi jännittyneenä "Ruppeetteko työ nyt yrittämmään?" Minä hetken toivuin suorasta kysymyksestä ja vastasin, että ei, me muutetaan. Siihen tuttava "No ruppeetteko työ sitten yrittämmään?" Huh! En muista, mitä siihen kakistelin vastaukseksi. Tästä tilanteesta on saatu hauskuutta. Tuttava ei tarkoittanut pahaa, oli vain kiinnostunut. Väkisin kuitenkin alkaa miettiä ihmisten kommenttien jälkeen, että entäs jos me ei vain saataisi lasta, vaikka kuinka yritettäisiin. Voisi vetää pahasti mielen maahan, kun puolitutut ihmettelevät, missä vauvat viipyvät.

Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta. Olen kyllä kuullut, että kuumeilua ei välttämättä tarvita, riittää vain päätös, että nyt voisi olla oikea hetki. Äitini on lohduttanut minua sillä, ettei itsekään ole kova vauvaintoilija, ja sai minut vasta 26-vuotiaana. No, nyt olen itse sen ikäinen ja puoli vuotta päälle, eikä ole pullat uunissa. Itseasiassa ajatus lapsesta ahdistaa minua todella paljon. Tuntuu, että pitäisi haluta lapsia, ja ympärillä onkin käynnissä kunnon vauvabuumi. Järjellä ajateltuna tiedän, ettei vielä ole kiire, ja että ympäristöstä ei tarvitse ottaa paineita. Kuitenkin pelkään, että kun viivyttelen, niin en saa lasta sitten, kun sitä haluaisin. Uskon siis, että jossain vaiheessa kaipaan uusia tuulia ja syvempää merkitystä elämälle. Ehkä esteenä on tällä hetkellä mahdoton mukavuudenhalu ja rauhan kaipuu.

Lisäksi ajatuksiini vaikuttaa realistisuus, joka kaipaisi hieman pehmennystä. Näen omalla kohdallani lapsen saamisen työläänä, raskaana ja superisti kärsivällisyyttä vaativana asiana. Hyviä puolia on vaikeaa ymmärtää, koska ei ole mitään sellaista kokenut. Työssäni näen erityislapsia ja heidän perheidensä kamppailuja, mikä ei anna kovin valoisaa kuvaa äitiydestä. Todellakin välillä unohdan, ettei kaikilla ole niin rajuja ongelmia. Saan joskus itseni kiinni ihmettelemästä, miksi lapsia halutaan, kun niiden kanssa on (minun silmiini) aina niin vaikeaa. Haluaisinko itse rakastaa jotakin niin raastavalla, kipeällä rakkaudella?

Mutta älkää pitäkö minua kylmänä ja laskelmoivana ihmisenä! Olen oikeasti tosi äidillinen, ne tunteet ja teot ovat vain suuntautuneet lemmikkieläimiin ;) Pidän ystävieni lapsista, ja näen heidän olevan todella rakkaita vanhemmilleen. Myös niistä hankalista asiakkaista välitän, ja luottamuksen saaminen on antoisaa. Uskon, että nämä pohdinnat ovat osa jotakin henkistä kasvua, ja ajatukseni tulevat muuttumaan. Ehkä tädiksi tuleminen avaa minulle jotakin uutta. Voi olla, että pääsette seuraamaan ajatusteni juoksua tähän aiheeseen liittyen myöhemminkin.