sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen

Pääsiäistunnelma on hakusessa, koska suvun rutiinit ovat muuttuneet, ja omat ajatukset ovat edelleen tiiviisti ystävän luona. Jotakin yritin kuitenkin asialle tehdä, ja leivoin sitruunatorttua. Ohje Kinuskikissalta. Laitoin sitruunamehua n. 1,5dl ja kuohukerman korvasin Flora Vanillalla. Sokeria olisi ehkä voinut laittaa vähän vähemmän vaniljakastikkeen makeuden vuoksi, mutta kyllähän tuo keväiselle maistuu.

Oikein aurinkoista pääsiäisen aikaa teille, sanomaa unohtamatta <3



lauantai 23. maaliskuuta 2013

Surutyötä

Viikkoon on mahtunut surua ja huolta. Olen ollut töissä, mutta nyt kun mietin päiviä taaksepäin, en muista mitä olen tehnyt. Olen tavannut asiakkaita juuri sen verran, kun on "pakko", tehnyt vain välttämättömät hommat. Toivon, ettei minusta ole näkynyt, että hetkessä on läsnä vain kuoret. Ajatukset ovat olleet ystävän luona ja rukouksissa. On ollut suunnaton helpotus saada päivittäin tiedonmurusia ystävän voinnista, joka fyysisesti on tilanteeseen nähden ok. Huoli hänen jaksamisestaan tietysti jatkuu ja on koko ajan olemassa.

Samalla olen tehnyt omaa surutyötäni hienon ihmisen menetyksen vuoksi. Suurinta surua koen ystäväni puolesta, mutta omatkin tunteet ja ajatukset on käytävä läpi. Olen kokenut suurta nöyryyttä; kaikki on Jumalan kädessä. Ihminen ei omassa voimassaan ja viisaudessaan pärjää, ja hallinta kaikesta on Jumalalla. Suuret suunnitelmat, rakkaat ihmiset, haalitut aarteet voivat kadota hetkessä, ja mitä jää jäljelle?

Nämä tapahtumat voivat herättää pakokauhua tai antaa luottamusta siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Toisaalta pelkään entistä enemmän läheisteni menettämistä, ja haluaisin tarrautua heihin kiinni epätoivoisen lujasti. Menettämisenpelossa ei kuitenkaan voi elää. Pelon sijaan haluan luottaa läheiseni ja itseni kaikkivaltiaan Jumalan käsiin ja nöyränä pyytää: Tapahtukoon Sinun tahtosi.


keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Mikään ei palaa ennalleen

Viimeistään nyt ymmärtää, kuinka pieni ja hauras ihminen on. Kaikki mitä kerätään ympärille ja mitä saadaan, voi kadota hetkessä. Tehdään omia päätöksiä ja valintoja, mutta lopulta kaikki on isommissa käsissä. Herkästi kuvitellaan, että eletään ikuisesti tai ainakin vanhaksi, ja pidetään itsestäänselvyytenä, että päästään toteuttamaan elämän suunnitelmia rakkaiden kanssa.

Sain viikonloppuna suru-uutisen. Ystäväni oli perheensä kanssa ollut kolarissa. Yksi hienoimmista tuntemistani miehistä jätti tämän maailman ja lähti Taivaan Isän luokse. Rakas ystäväni on tehohoidossa, ja odotan kokoajan lisää tietoa hänen voinnistaan. Heidän pieni vauvansa on ihmeellisesti täysin kunnossa. Suru ystävän miehen menetyksestä on suuri, mutta eniten suren heidän yhteisen elämänsä päättymistä. Kuinka tästä jatketaan? Mikään ei ole entisellään eikä tule palaamaan siihen, mitä muutama päivä sitten vielä oli. Kaikkiin mielessä pyöriviin kysymyksiin ei tässä maailmassa tulla saamaan vastausta. Ei voi muuta kuin luottaa siihen, että Jumala vie meitä eteenpäin.


Aina muistaen <3

torstai 14. maaliskuuta 2013

Huhhuh!

Kirjoittelu on taas jäänyt muiden puuhien jalkoihin. Tänään pääsin hyvissäajoin töistä kotiin, ja olin pihassa puoli kuudelta. Tänä iltana onkin ehtinyt ihmeellisesti pesemään pyykkiä ja järjestelemään paikkoja. Päivät menevän nopsaan omalla rytmillään; hoidan aamulla koirat ja valmistaudun töihin lähtöön, töissä olen yleensä klo 11-20 välillä, illalla vähän kotihommia, eläinten hoitoa, ja sitten "ajoissa nukkumaan" -aikomuksesta huolimatta pää tyynyyn puoliltaöin. Töiltä ehdittyäni olen käynyt kuntoilemassa salilla sekä parilla ryhmätunnilla.

Viime viikonloppuna juhlittiin lähimpien sukulaisten kesken muutamia maaliskuun synttäreitä. Myös itselläni pian pyörähtää uusi luku mittariin, ja sen kunniaksi sain mahtavan lahjan: Canon 600D! Wau. Nyt kovasti opetellaan kuvauksen niksejä ja toivotaan, että saadaan läppäri kuntoon ja sen myötä kuvat koneelle. Koirat ovat olleet ahkerasti linssin edessä :)

Onneksi huomenna on taas perjantai, vaikka viikkojen vilinä meinaakin vähän hirvittää. Pakkasesta huolimatta kevättä kohti mennään! Aurinkoisia päiviä <3



sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kasvun vuosia

Eilen tuli seitsemän vuotta täyteen siitä, kun jännittyneinä ja parhaimpiimme pukeutuneina astuttiin maistraatin vihkihuoneeseen. Mukana olivat isät, äidit ja sisarukset. Vihkiminen oli lämmin, pieni tilaisuus, jonka jälkeen mentiin syömään hienosti. Viikonloppua lähdimme miehen kanssa viettämään kylpylähotelliin. Toivottavasti muistan aina sen viikonlopun tunnelman, unelma oli toteutunut, ja yhdessä oli hyvä olla. Tuosta alkoi yhteinen matka, joka jatkuu edelleen mäkineen ja mutkineen.

Seuraavassa elokuussa pidimme avioliiton siunaustilaisuuden eli käytännössä häät, jonne kutsuimme myös ystävät ja sukulaiset. Sattui olemaan elokuun viimeinen hellepäivä. Ohjelma oli leppoisa ja mukava, paljon musiikkia ja muutama läheisen puhe. Päivä oli oikein onnistunut, vaikkakin ensimmäisen avioliittovuoden haasteet olivat jo alkaneet.

En tiedä, olenko elämäni aikana koskaan itkenyt niin paljon, kuin ensimmäisinä avioliiton vuosina. Olin vielä toipumassa masennuksesta ja opettelemassa itsestäni uusia asioita. Itsetuntoni oli ailahtelevainen ja herkkä. En osannut pitää itse itseäni pystyssä, ja koin itseni usein huonoksi monella tavalla. Molemmat olimme vähän järkyttyneitäkin, että nyt on tehty iso päätös, ja tuon ihmisen kanssa pitäisi olla loppuelämä. Miehelläni tämä ehkä näkyi kauemmas vetäytymisenä, mikä taas sai minut tuntemaan itseni torjutuksi ja jotenkin vääränlaiseksi. Itsetuntoni noustessa kuitenkin muutkin asiat helpottuivat. Varmaankin samoihin aikoihin opimme huomioimaan toisiamme paremmin ja puhumaan vaikeammistakin asioista. Vielä on paljon opittavaa ja useita vuosia toistuneita kiukun aiheita, mutta eteenpäin mennään. Minä olen alkanut pitää paremmin puoliani, ja miehestä on tullut epäitsekkäämpi.

Miten pitkä parisuhde voisikaan olla tasainen ja onnellinen, kun molemmat tuovat siihen omat kokemuksensa, ajatuksensa ja haavansa? Kummankin täytyy parantua, hioutua ja oppia ymmärtämään toista. Nyt elän ehkä tähän mennessä tasaisinta elämää, mitä avioliiton aikana on ollut. Pystyn keskittymään muihinkin asioihin, kuin parisuhteen analysointiin ja vatvomiseen. Arkeen kuuluvista yhteentörmäyksistä huolimatta koen, että olemme mieheni kanssa hyvät ystävät, menossa kohti yhteisiä unelmia. 


Vuodet vieriä saa, toiveena mulla
on jokainen niistä vierelläs taivaltaa
Sinuun nähdä kun saan
ja nähdyksi tulla
kaksi pelkonsa voittaa
(Juha Tapio: Vuodet vieriä saa)

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Risuja ja ruusuja

Mihin se viikko taas vierähti? En ehtinyt aiemmin päivittelemään kuulumisia, niin nyt on taas monenmoista asiaa samassa läjässä. Tänään vietämme myös hääpäivää, mutta ehkä tarinoin siitä teemasta ihan erikseen.

Pidin päätökseni, ja otin kuntosalikortin. Kerkesin viikolla käydä kuntosalilla sekä rentouttavalla venyttelytunnilla, hyvää teki. Realistisesti tavoitteena on käydä kuntoilemassa 2-3krt/vko. Hinta kirpaisee, mutta jospa tämä olisi tärkeä satsaus itseeni. Varsinaisia tavoitteita minulla ei ole, paitsi hyvä ja tasapainoinen olo. Myös syömiseen täytyy kiinnittää tarkemmin huomiota ja toivon, että säännöllinen liikunta pistää minut syömään paremmin. Järkytyin taas, kun aloin miettiä erään työpäivän syömisiä. Liian vähän ruokaa, liikaa sokeria... 

Lisäksi olen kokenut oivalluksen painoni jojoilun suhteen. Olen painoindeksin mukaan normaalipainoinen, jopa vähän normaalipainon alapuolella. Ei kuitenkaan ole terveellistä, että paino hyppii jatkuvasti pari-kolme kiloa eestaas. Olen ajatellut, että mulla se nyt vaan menee näin, välillä tulee herkuteltua enemmän ja välillä taas vähemmän, ja säännöllinen syöminen saattaa unohtua. Painon vaihtelu taitaa kuitenkin johtua siitä, että tiedostamattani tankkaan ennen kevyempää kautta. Tankkauksen jälkeen tulee tarve keventää ruokavaliota, ja sitten se herkästi kevenee liikaakin. Kierre on valmis! Näiden välimaaston pitäisi jotenkin löytyä ja siinä pysyä. Sitä varten sokeria tulisi vähentää ja syödä niin, että energiaa saisi tasaisemmin. Siinäpä haastetta.

Ensi viikolla on täälläpäin hiihtoloma, mikä tarkoittaa mukavaa ja rentoa työviikkoa. Osa asiakkaista on reissussa, ja jäljellä olevien kanssa pääsee tekemään kaikenlaista mukavaa. Tiedossa mm. leffamaratonia ja laskettelua. Edellinen viikko olikin aika rankka, varsinkin perjantaina sai nieleskellä kiukkua ja kyyneliä. Sain tuntemattomalta ihmiseltä haukut työhön liittyvästä asiasta, johon minulla ei edes ole vaikutusvaltaa. Sen ymmärrän, että olin sillä hetkellä ainut, johon tämä ihminen pystyi kaverinsa kanssa kiukkunsa purkamaan, enkä olisi kaikkea sitä sontaa niskaani ansainnut. Mieltä jäi kuitenkin vaivaamaan, miten tuollaisia ihmisiä voi ollakaan. Hyökätään syytöksillä tietämättä ja ymmärtämättä meidän yrityksen toimintaa tai minun työnkuvaa, tytötellään ja arvostellaan ammattitaitoa. Olen kuulema syypää ja vastuussa. Asian selvittämiseen ja oikaisemiseen en saanut mahdollisuutta. Onneksi sain kuitenkin asian kerrottua eteenpäin sekä tukea ja ymmärrystä. Nämä ovat sosiaalisen alan varjopuolia, joskaan en olisi kuvitellut syyttä kuuntelevani vieraan ihmisen huutoa. Yritän ottaa tästä asiattomasti esitetystä palautteesta vastaan sen kritiikin, mikä minulle kuuluu, ja jättää loput omaan arvoonsa.

Onneksi saa viettää aurinkoista viikonloppua omien rakkaiden kanssa, ja unohtaa kaikki turhat murheet.