sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ihana viikonloppu

Olin viime viikon töissä, ja sen jälkeen perjantaikin tuntui taas perjantailta... Työviikko ei ollut kovinkaan raskas, mutta kahden kuukauden sairausloman jälkeen pelkkä ajatustyö otti voimille. Pääsin aloittamaan viikonloppua perjantaina jo hyvissäajoin, ja tulin kaupan kautta kotiin. Kotona puhuin ystävän kanssa puhelimessa kaikessa rauhassa, ja oli ihanaa jo siinä hetkessä päästä vapaan viikonlopun tunnelmaan (ei ole minulle itsestäänselvyys...). Illalla leivoin miehelle juustokakun kiitokseksi hyvästä huolenpidosta saikun aikana, laitan tännekin reseptin kuvineen. Muuta en leppoisasta illasta muistakaan, taisin katsoa telkkaria ja nukkua hyvin.

Lauantaina heräiltiin rauhallisesti, katsottiin ruokaohjelmia ja maisteltiin aamukahvilla kakkua. Mies lähti koirien kanssa pihahommiin, ja minä jäin siivoamaan. Huh, tulikin sitten siivottua tosissaan! Olen hurjan kiitollinen ja iloinen saikun aikana saadusta siivousavusta, mutta oli silti mahtavaa päästä itse imuroimaan, luuttuamaan ja järjestelemään. Joku kieroutunut nautinto siinä on, kun saa imuriin pitkään lojuneet kissankarvat ja kuolleet kärpäset ;) Siivosin siis pitkän kaavan mukaan, ja virittelin lisää jouluvaloja sisälle. Huhkimisen jälkeen syötiin, katsottiin elokuvaa ja askartelin joulukoristeita. Illalla luin kirjaa, käytiin saunassa, ja katsottiin taas elokuvaa. Onnistunut lauantai siis!

Tänään olen siivoillut ulkoeteistä, ulkoillut koirien kanssa, lueskellut ja pessyt pyykkiä. Olen nauttinut pikkupakkasesta ja lumesta, ei rapaisia tassunjälkiä tänään... Äsken oivalsin, että on mahdottoman hyvä olla. Tänä viikonloppuna olen päässyt elämään "normaalisti", melkein kuin ennen sairauslomaa. Esimerkiksi ulkona koiria kuvatessa pystyin huoletta menemään kameran kanssa kyykkyyn, olen uskaltanut kantaa imurin yläkertaan, olen voinut pyyhkiä lattiat sängyn alta, olen köllötellyt kivuttomien unien jälkeen sängyllä kyljellään sekä tehnyt jo huomaamattanikin paljon asioita, joihin en pari viikkoa sitten kyennyt. IHANAA! Kaiken lisäksi rauhallinen joulu lähestyy, töihin on ollut mukava palata kiireettömämmän aikataulun sekä uusien ideoiden pariin, kotona on tunnelmallista ja mukavaa rakkaiden karvaisten sekä yhden hieman vähemmän karvaisen kanssa. Ei ole mitään syytä, miksi viikonlopun ihanat asiat eivät voisi olla piristämässä myös arkea.








perjantai 8. marraskuuta 2013

Sisustuspulmia!

Olen tehnyt itsestäni havainnon, että vaikka olen esteettinen ja luova ihminen, en osaa hyödyntää näitä ominaisuuksiani kotonani. Olen periaatteessa kiinnostunut sisustamisesta, mutta kotona en ole maalannut yhtäkään seinää tai ideoinut mitään tavallisesta poikkeavaa. Tässä talossa olemme asuneet kaksi vuotta, mutta silti on paljon keskeneräisiä asioita, eikä koti ole vieläkään aivan "oman näköinen". Toivoisin lisää kodikkuutta ja tunnelmaa.

Kodissamme on valkoiset seinät ja tummat lattiat. Rakastan näitä lattioita, vaikka koirat ja kissat ovatkin jo sutineet sitä naarmuille, ja hiekkaiset tassunjäljet näkyvät heti. Seinien maalausta olen mietiskellyt jo muutosta lähtien, mutta en osaa hahmottaa, mitkä seinät kannattaisi maalata. Talo on vanha, ja väliseiniä on purettu paljon, joten avonaisesta tilasta pitäisi osata valita oikeat kohdat maalattavaksi, jotta halutunlainen tunnelma löytyisi. Tummalle lattialle sopivat kauniisti vaaleat matot, mutta nyt olen alkanut kaivata enemmän väriä. Lisäksi vaaleilla matoilla ne kuraiset tassunjäljet näkyvät erityisen hyvin...

Väriä olen tuonut kotiin verhoilla ja tauluilla. Minulla on muutamia rakkaita verhoja, joita vaihtelen vuodenaikojen ja fiiliksen mukaan. Keittiössä värimaailmaa on mietittävä tarkemmin, koska tummaa sävyä lattian lisäksi tuovat myös iso harmaa leivinuuni sekä harmaat kaapistot ja välitila. Keittiössä olen käyttänyt verhoissa talvisin tummaa viininpunaista, kesäisin oliivinvihreää sekä tällä hetkellä tummaa petroolinsinistä. Joistakin asioista minulla on myös päähänpinttymiä, esim. en halua käyttää keittiössä tavallisia kappaverhoja, vaikka ikkunoiden alla on pöytätasot. En vain pidä rypytetyistä kapoista, ja pelkään mummomaista tunnelmaa. Olen ommellut keittiön verhot kappakankaista, ja osa niistä on suoria sekä osa purjerenkailla ripustettavia. Toivoisin keittiöön laskosverhoja, mutta en ole löytänyt ikkunoiden levyisiä mistään. Ompelemalla nekin tietysti saisin, jos uskaltaisin tarttua hommaan ;)

Tässä pohdiskeltuani olen huomannut, että minua häiritsee edelleen entisiltä asukkailta jääneet valaisimet ja muut roinat. Ehkä vieläkin arkailen rohkeampaa heittäytymistä sisustamiseen, koska en vieläkään ymmärrä, että talo on täysin meidän (okei, vähän myös pankin). Mieheni haluaa varmasti sanoa mielipiteensä myös sisustuksen suhteen, mutta ei ole innokas tekemään extra-projekteja, joten käytännössä minulla on vapaat kädet. Tyylimme on hyvin samanlainen, emme pidä hirmuisesta tavaranpaljoudesta, mutta haluamme kodin olevan tunnelmaltaan lämmin ja rento.

Yksi iso mielikuvituksen vapaata lentoa estävä tekijä on raha. Haluaisin tehdä hieman muutoksia vessaan, mutta siihen uppoaisi usempi satanen. Olen myös näiden kahden vuoden ajan halunnut vaihtaa kaappien vetimet, mutta vetimiä tarvittaisiin kymmeniä, joten sekin on jäänyt suunnittelun asteelle. Haluaisin oppia sisustamaan luovasti niin, ettei rahaa välttämättä kovin paljoa tarvittaisikaan.

Sisustajat, herääkö teille ajatuksia tai olisiko vinkkiä värimaailman piristämiseksi? Vallitsevat värit ovat siis valkoinen, harmaa ja tumma puu, joille kaipaisin virkistävää seuraa. Millainen tehostesävy voisi sopia joihinkin seiniin, ja kuinka voisin yhdistellä värejä rohkeammin?



lauantai 2. marraskuuta 2013

Purkaus

Sairauslomaan ja itse tapaturmaan on liittynyt paljon ajatuksia ja tunteita, joita en ole osannut sanoittaa. Eilen huomasin pahoittavani mieleni, kun läheinen ihminen kommentoi putoamistani sekä ratsastustaitojani. Huomasin, että olen ollut välillä suorastaan häpeissäni tapahtuneesta ja miettinyt, ajattelevatko ystävät ja tuttavat minun olevan huono ratsastaja. Tiedän, että hyvätkin ratsastajat saattavat joskus pudota. Tiedän myös sen, että tapaturmani tilanne oli haasteellinen ratsastajalle, ja alas olisi voinut muksahtaa kuka tahansa muukin. Ehkä joku kokeneempi olisi pysynyt selässä, ehkä ei. Ja ehkä joku toinen olisi pudonnut sellaisissa tilanteissa, joissa itse olen pysynyt kyydissä. 

Olen ratsastanut säännöllisesti reilun vuoden verran, ja sinä aikana on sattunut montakin kommellusta, joista on selvitty säikähdyksellä. Olen huomannut kesken vauhdin, että toinen puoli suitsista on irronnut kuolaimesta, kadottanut laukassa jalkani jalustimesta sekä pariinkin otteeseen hypännyt nopeasti pois piehtaroimaan aikovan hevosen selästä. Lisäksi olen ratsastanut ilman satulaa monenmonta kertaa, ja pysynyt selässä hyvin. Puhumattakaan niistä tyhmänrohkeista tilanteista, joita ystäväni kanssa kohtasimme lapsuudessa... 

Olen saanut myös paljon kommentteja ilman satulaa ratsastamisesta. Näitä kommentteja ovat antaneet nimenomaan ihmiset, jotka eivät itse lajia harrasta tai välttämättä ymmärrä. Olen yrittänyt selittää, kuinka siinä opetellaan tasapainoa ja avuja, mutta selitykset eivät tunnu vakuuttavan kaikkia. Ratsastus on urheilulaji, jossa on mukana vauhti sekä isoja eläimiä. Kuinka se voisi olla riskitöntä? Pidän hevosten seurasta ilman ratsastustakin, mutta jos haluaa kehittyä, niin ei voi köpötellä kenttää ympäri turvallisesti söpöllä pullaponilla. Turhia riskejä en kannata, mutta joskus vain vahinkoja sattuu. Välillä vahingot ovat pienempiä ja välillä jopa traagisia. Minun kohdallani kävi nyt näin, ja sen mukaan on tällä hetkellä elettävä.

Toivoisin, ettei kukaan arvioisi taitojani tämän vahingon perusteella, mutta tietenkin ympärillä on ihmisiä, jotka eivät tiedä harrastuksestani tai olleet seuraamassa, että olen siinä jo kehittynytkin. Toivoisin myös, ettei tapaturma saisi minua pelkäämään turhia asioita vaan suhtautumaan tarkemmin ja kriittisemmin riskialttiisiin tilanteisiin.