sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Edessä uusi vuosi

Joulu on takana päin, ja huomenna olisi taas palattava töihin. Tiedossa on kuitenkin vielä kaksi lyhyempää viikkoa, joten aivan täydellä teholla ei tarvitse vielä starttailla. Vaikka pidän joulusta ja sen valmisteluista, niin silti päädyin (taas) häseltämään pyhien läpi. Vasta nyt parin päivän ajan olo on ollut rentoutunut. Ihania ystäviä on käynyt kylässä, ja heidän kanssaan olisi voinut hyvin viettää aikaa kauemminkin.

Uuden vuoden alku tuntuu jotenkin epätodelliselta, ja toisaalta ei miltään. Elämä jatkuu niinkuin tähänkin asti, vaikkakin uuden vuoden kunniaksi voisi kehitellä itsellekin alun jostakin uudesta. Mielestäni kuitenkin joka päivä on mahdollisuus tehdä muutoksia ja virkistäviä suunnitelmia. Ajatus keväästä ja valosta kyllä piristää, niitä odotan innolla. Samalla toivoisi ajan menevän vähän hitaammin, koska vuodet tuntuvat rullaavan niin hirmuista kyytiä. Ehkä ajantaju on kadoksissa myös siksi, että syksy meni sairauslomalla makoillessa, ja joulukin tuli siitä syystä "yllättäen".

Uudelta vuodelta odotan ja toivon tämän vuotisten surujen ja ahdistusten jälkeen iloa, pientä vaihtelua työkuvioihin, hieman reissaamista, enemmän energiaa huolehtia tärkeistä ihmissuhteista ja sitä, että saisin taas kiinni elämästäni ja itsestäni. Nyt vasta alan ymmärtää, kuinka raskas tämä vuosi on ollut, ja miten uuvuksissa olen välillä ollut. Vastassa on varmasti vielä vaikeiden kokemusten käsittelyä, mutta en haluaisi jäädä ikävien tunteiden alle, vaan ennemmin oppia ja ja kasvaa niiden myötä.

Valon pilkahduksia päiviinne!


lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulua

1. Parasta joulussa?
Odotus! Ja merkitys.

2. Joulumusiikkisi?
Perinteiset joululaulut kuunneltuina vähän kyllästyttää. Uudet versiot piristävät!


3. Tykkäätkö katsella jouluelokuvia? Millaisia?
Rakkautta vain :)

4. Jouluherkkusi?
Suklaa! Mutta se ei rajoitu pelkästään jouluun ;)

5. Mitä ehdottomasti pitää olla jouluaterialla?
Perinteiden mukaan laatikot ja kinkku, mutta pärjäisin esim. kalalla, hyvällä salaatilla ja juustoilla.

6. Koska joulukoristeet pääsevät kotiasi koristamaan?
Vuodesta riippuen. Mielellään laitan koristeita hyvissä ajoin ja pikkuhiljaa, niin niistä saa nauttia pidempään. Joulun jälkeen koristeet tulee otettua aika pian pois.


7. Joulu kotona vai jossain muualla?
Kotona <3

8. Itse tehdyt lahjat vai kaupasta ostetut? Vai molempia?
Molempia!

9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan?
Kyllä, ehdottomasti. Tykkään eniten lämpimän valkoisista valoista.

10. Joulu oman perheen kanssa vai isommalla porukalla?
Oman perheen mukaanlukien lähisuku.


11. Onko sinulla jokin joululahjatoive?
En ole tehnyt ääneen kummoisia toivomuksia, mutta parasta olisi jos lähimmät olisivat lukeneet rivien välistä, mitä kaipaan :)

12. Paras saamasi joululahja?
Lämmöllä annetut lahjat. Rahallisella arvolla ei välttämättä ole niin merkitystä, mutta lahjakortit on aina hyviä!

13. Kamalin saamasi joululahja?
Varmaankin lapsuudessa Disney-aiheiset pikkutyttöjen alusvaatteet, vaikka olin olevinaan jo isompi :D

14. Kuvaile unelmien joulusi?
Rauhallinen, leppoisa tunnelma, rakkaat ihmiset ja eläimet, hyvät ruuat ja herkut.


15. Mikä on ärsyttävin joululaulu?
En tykkää liian surullisista joululauluista, vaikka ei ne varsinaisesti ärsyttäviä ole. Ärsyttävin on Sika.

16. Oletko jo tehnyt jouluvalmisteluja tälle vuodelle? Mitä?
Aika paljonkin :) Suurin osa lahjoista ostettu/tehty ja paketoitu, koti siivottu ja koristeltu, porkkanalaatikot tehty ja perunat imeltymässä, kuusi hätäisesti valikoitu pihamaalta...

17. Paras joulujuoma?
Omppulimppari!

18. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan?
Oikea

19. Käykö teillä joulupukki?
Ei :D Voi olla, että pian on veljenpojalle pukkikin järjestettävä.

20. Paras joulumuistosi lapsuudestasi?
Jouluperinteet ja se, kun halusin nukkua tuoksuvan kuusen juurella jouluvalojen loisteessa.

21. Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän yöpuvussa?
Vähän siltä väliltä.

22. Peruna-, porkkana, bataatti- vai lanttulaatikko?
Kaikkia vähäsen

23. Paras joulusuklaa?
Fazerin ja Maraboun konvehdit

24. Joulutortut vai piparit?
Joulutortut itsetehdystä taikinasta.



PS. Tämä oli haaste, jonka saa napata omaan blogiin :)

perjantai 6. joulukuuta 2013

Baileys-suklaajuustokakku

Tässä versioni reseptistä, johon on yhdistetty kahden erilaisen kakun ohjeet. Eli




Baileys-suklaajuustokakku

180g keksejä (esim dominot tai kaurakeksit)
75g voita/margariinia

4 liivatelehteä
2,5dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
3 valkuaista
150g tummaa suklaata
1 1/2dl Baileysia




Murenna keksit esim laittamalla ne pakastepussiin ja kaulimalla pussin päältä. Sulata rasva ja sekoita keksimuruihin. Leikkaa irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin leivinpaperi, ja voitele vuoan reunat. Painele keksi-rasvaseos vuoan pohjalle.




Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä, ja sillä aikaa valmista täyte. Vaahdota vispikerma, ja vatkaa sen sekaan tuorejuusto. Vaahdota myös valkuaiset ja sekoita kerma-tuorejuusto vaahdon joukkoon. Sulata suklaa esim mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Lisää suklaa vaahdon joukkoon. 







Kuumenna Baileys kiehuvaksi kattilassa, ja sulata liotetut liivatteet kuumaan nesteeseen. Kaada Baileys liivatteineen ohuena nauhana sekä huolellisesti sekoittaen täytteeseen. Itse annoin Baileysin jäähtyä hieman, mutta silloin täytyy olla tarkkana, ettei liivate ehdi jähmettyä paakuiksi. Kaada seos vuokaan pohjan päälle, ja hyydytä muutama tunti tai seuraavaan päivään. Rouhi päälle suklaata :)




Hyvää Itsenäisyyspäivää!!