lauantai 11. tammikuuta 2014

Riittävän hyvä parisuhde

Terkkuja täältä teekupin takaa! Ja onhan tuossa myös pieni brownie-pala jos totta puhutaan ;) Viime aikoina olen miettinyt, millainen on riittävän hyvä parisuhde. Millaisessa suhteessa on hyvä pysyä arkeen tyytyväisenä, ja milloin on aika huomata, että kyllä se sittenkin vaihtamalla paranee? Jos seurailee tuttujen facebook-hehkutuksia tai näkee tietyn parin aina kävelevän käsikädessä, alkaa oma suhde helposti tuntumaan aika lattealta.

Meidän ainainen kädenväännön aihe on kotityöt ja niiden jakaminen. Itse otan herkästi päävastuun, ja toinen mielellään sen minulle luovuttaa. Lopputulos on se, että hoidan siivoukset ja pyykinpesut välillä mukisematta, välillä raivon vimmalla. Ja mietin, että onko asiat kaikkinensa paremmin niissä suhteissa, joissa molemmat tekevät omatoimisesti osuutensa. Työnjako ei kuitenkaan ole hyvän parisuhteen mittari, koska onhan elämässä ja suhteessa muutakin. Vaihtamalla saisin ehkä miehen, joka muistaa viedä kalsarinsa pyykkikoriin, mutta ei osaa korjata perheen autoja tai paistaa pihvejä. Ehkä tärkeintä onkin kaivella ne arvostamisen aiheet omasta suhteesta vertaamatta muihin ja olla niistä kiitollinen? Kaikenlainen väkivalta ja nujertaminen on tietysti asia erikseen, ja avostamisen tulisikin olla molemminpuolista.

Mielestäni jokaisen olisi hyvä välillä suhteessaan miettiä, miksi on päätynyt toisen kanssa yhteen, ja mitä asioita pitää suhteessaan tärkeänä. Minusta on ihanaa, että mieheni viihtyy kotona, on kätevä käsistään eli osaa korjailla ja rakennella monenlaisia juttuja, osaa laittaa ruokaa ja välillä jopa innostuu ruuanlaitosta, välittää eläimistä, ja motivoituneena on hyvinkin ahkera. Kukkia ja kynttiläillallisia harvemmin näkyy, mutta kainalo on minulle avoin, ja yhteinen huumori on pelastanut monta päivää.

Satuin kuuntelemaan radiota, kun siellä keskusteltiin riittävän hyvän parisuhteen määritelmästä. Määritelmä meni jokseenkin näin; riittävän hyvässä parisuhteessa on hyviä asioita sen verran, että ne kantavat huonompien aikojen yli. Kyllähän sitä itse ainakin toivoisin, ettei tilanne hyvien ja huonojen puolien suhteen olisi tasan, mutta niinkuin elämässä muutenkin, välillä ollaan miinuksella ja välillä plussan puolella. Kaipa oman parisuhteen laita on tunnistettava itse vertaamatta suhdettaan muihin. Huomaan unohtavani tyhjentämättä jääneen tiskikoneen, kun saan käpertyä illalla vahvaan kainaloon lämmin käsi hiuksillani.


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Pientä kuntoremonttia

Alkusyksystä olin saanut kuntoani varmastikin hieman kohotettua viikottaisten kuntosali-, ryhmäliikunta- ja ratsastustuntien myötä. Sitten tuli saikku ja kahden kuukauden lepo... Nyt tässä toipumisen edetessä voi aloitella liikuntaharrastuksia uudelleen. Olen käynyt pari kertaa salilla ja bodybalancessa sekä kerran ratsastamassa. Ratsastuslenkki oli hyvin rauhallinen, mutta harmitti huomata, kuinka heikot voimat jaloissa on. Myös istunta-asento oli hankala lantion ja alaselän jumiessa. Tunnin jälkeen seurasi kipua lantiossa sekä hermokipua jaloissa. Lääkärin mukaan liikkua saa kivun rajoissa, mutta on vaikeaa määritellä, johtuuko kipu liikkumattomuudesta ja jumeista vai murtumasta. Murtuma on kuitenkin jo luutunut, joten tuskin pahaa tekee verrytellä paikkoja. Jostain on aloitettava. Venyttelen lähes päivittäin ja arjen tasaantuessa aion jatkaa kuntosalilla käyntiä/ryhmäliikuntaa kahdesti viikossa. Ratsastamassa en vielä uskalla säännöllisesti käydä, mutta hiljalleen totuttelen taas siihenkin, ja jospa ne pohkeet sieltä löytyvät.

Ennen joulua kävin puntarilla ja huomasin keventyneeni kevään-kesän ahdistuspainosta -5kg. Yllätyin, vaikka tiesinkin housujen löpöttävän ja turvotuksen hävinneen. Osittain paino oli pudonnut myös lihasten menetyksen myötä, joten siitä ei ole juhlimista. Kuitenkin saikun aikana tuli pienen kulutuksen vuoksi syötyäkin vähemmän, ja töiden alettua syömisen määrä taisi pysyä saikun aikaisissa tavoissa. Joulu "korjasi" tilanteen ja nyt tämä suklaasyöppö ei ole uskaltanut puntarilla käydäkään ;) 

Paniikkia en halua ottaa vaan asennoidun ennemminkin siten, että nyt ollaan lähtöruudussa ja katsotaan, mihin liikunnan ja normaalin ruokailun myötä päädytään sekä kunnon että painon osalta. Suklaasta olisi kuitenkin tarkoitus taas vieroittaa itsensä, kunhan nuo joulukonvehdit on tuhottu. Terveellisempi ruokavalio alkoikin fiksusti, kun käytiin eilen pizzalla, ja tänään innostuin leipomaan... Minut tuntevat taitavat tietää, etten ole kovin kurinalainen ihminen! Vapaus sopii minulle paremmin. Syön mielelläni kasvispainotteisesti ja kevyesti, mutta sokeri on isoin ongelmani. Sokerin käyttö on ehkä enemmän tapa kuin tarve, ja mitä vähemmän sitä syö, niin sitä vähemmän kaipaa.

En tiedä, onko kellään mielenkiintoa saada tänne näytille kuvia, kilo- tai senttimääriä. Mielenkiintoista olisi seurailla lihasten kehitystä ennalleen sekä painon vaihteluita, mutta tuskin rohkenen niitä tänne läväyttämään ellei joku kovasti niin toivo.

Jaksamista tammikuulle!