tiistai 3. helmikuuta 2015

Saako olla onnellinen

Olen kuvitellut olevani aika peruspositiivinen ihminen, mutta jäin kiinni itselleni (ja samalla myönsin asian parille ystävälleni), että olenkin oikeasti pessimisti. Olen tuntenut viime aikoina hykerryttävää iloa ja tyytyväisyyttä tämänhetkiseen tilanteeseen, mutta kuitenkin varonut tuomasta onneani esille. Varovaisuus on johtunut siitä, että pelkään tapahtuvan jotakin pahaa, jos kerron ääneen, kuinka iloinen ja innostunut olen. Ehkä se on suomalaista luonnetta ja elämän opettamaa aallon pohjien odottelua...mutta turhaa kuitenkin. 

Olen jo pitkään tiennyt, että hyvistä hetkistä on nautittava silloin kun ne osuvat kohdalle murehtimatta seuraavaa minuuttia. Nyt vain pidempi jakso onnellista hetkeä tuntuu liian hyvältä ollakseen totta. Elämään mahtuu aina myös huolta ja murhetta, nytkin tietäisin, mistä alkaa niitä luettelemaan. Haluan kuitenkin keskittyä enemmän iloa ja voimia antaviin asioihin ja antaa itselleni luvan nauttia niistä. Silläkin uhalla, että seuraavalla minuutilla kaikki muuttuisi, juuri nyt olen onnellinen!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti